Operaatio Vakiduuni -aktiivit kertoivat, mitä kunnon työ tarkoittaa

vaaOperaatio Vakiduuni -kampanja osallistui kansainväliseen Kunnon Työn -päivään (World Day for Decent Work) 7.10. Helsingissä. Narinkkatorilla pidetyssä tilaisuudessa olivat esillä Operaatio Vakiduuni, SASK (Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus) sekä Teollisuuden palkansaajat ry. Tapahtuman aikana kerättiin Operaatio Vakiduunille tukijoita sekä keskusteltiin ihmisten kanssa kunnon työstä. Tapahtumassa saatiin 96 uutta tukijaa Operaatio Vakiduunille. Operaatio Vakiduuni koettiin ihmisten keskuudessa tärkeäksi kampanjaksi reilumman työelämän edistäjänä. Suurella osalla ihmisiä oli kokemusta pätkätöistä henkilökohtaisesti tai sukulaisen tai tuttavan kautta.

Tilaisuudessa ihmisiä kehotettiin kirjoittamaan kyltille, mitä kunnon työ heille tarkoittaa. Osallistujia oli paljon ja sanoma vaihteli riittävästä palkasta aina kunnon johtamiseen.

Katso videokooste tästä:

kunnontyokollaasiMaailmalla kunnon työn –päivä näkyi esimerkiksi Tsekissä, jossa on aloitettu kampanja parempien työolosuhteiden saamiseksi. Kampanjassa halutaan puuttua Tsekissä lisääntyviin pätkätöihin.

Puolassa kunnon työtä vaadittiin mielenosoituksessa sosiaali- ja työministeriön edessä. Osallistujia oli yli 2000 ja he toimittivat työministeriöön vetoomuksen pätkätöiden kitkemiseksi.

--> --> --> -->