#STOP sanelupolitiikalle, suurmielenosoitus Helsingissä 18.9.

STOP miekkarikuva3

SAK, Akava ja STTK järjestävät yhdessä mielenilmauksen työn, sopimusoikeuden ja järjestymisvapauden puolesta, hallituksen pakkotoimia vastaan.

SAK:n, Akavan ja STTK:n liittojen jäsenet osoittavat mieltään Helsingin Rautatientorilla perjantaina 18. syyskuuta kello 11 alkaen.Mielenosoituksella puolustetaan työmarkkinajärjestöjen vapaata oikeutta sopia työ- ja virkaehtosopimuksista ja vastustetaan hallituksen yksipuolisia päätöksiä heikentää palkansaajien työehtoja. Hallitus ilmoitti tiistaina muun muassa vuosilomaoikeuden rajoittamisesta, sairausloman palkattomasta karenssipäivästä, arkipyhien palkattomuudesta sekä ylityö- ja sunnuntaikorvauksien leikkaamisesta pakottamalla.

Palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajat korostavat, että työntekijöiden on mahdoton hyväksyä hallituksen pakkotoimia. Hallitus ei kunnioita työntekijöiden ja työnantajien välistä oikeutta sopia työn hinnasta ja muista työehdoista. Se uhkaa myös rikkoa kansainvälisesti tunnustettua periaatetta, jonka mukaan laki suojelee lähtökohtaisesti heikompaa osapuolta.

– Olemme liikkeellä puolustamassa heikoimpien suojaa, Lauri Lyly (SAK), Sture Fjäder (Akava) ja Antti Palola (STTK) toteavat.

Mielenosoitukseen ovat ammattiliittojen jäsenten lisäksi tervetulleita kaikki, jotka ovat huolestuneita hallituksen tavasta ja keinoista tehdä leikkauksia. Paikalle kutsutaan myös kaikkien eduskuntaryhmien edustajat.

Mielenosoituksen lisäksi kantaa voi ottaa allekirjoittamalla nettiadressin. Palkansaajien keskusjärjestöt ovat avanneet osoitteessa terveisethallitukselle.fi adressin, jossa puolustetaan sopimisen oikeutta ja vastustetaan työehtojen yksipuolista heikentämistä.

Nollatuntityöntekijät kohtaavat työssään sanelua, mielivaltaa ja pakkoa. Kymmenet tuhannet täyttä työaikaa nollatuntisopimuksella tekevät työntekijät ovat jatkuvalla koeajalla. Heitä ei tarvitse irtisanoa, riittää kun työtunnit tiputetaan nollaan. Heillä ei ole työlainsäädännön mukaista irtisanomisaikaa. Tuhannet nollatuntityöntekijät joutuvat pakon edessä – vasten tahtoaan – työskentelemään elämiseen riittämättömillä työtunneilla.

Hallituksen toimet ovat vastoin työntekijöiden perusoikeuksia, joihin työehdoista sopiminen kuuluu. Operaatio Vakiduuni toimii sopimusvapauden puolesta, pakkoa ja sanelua vastaan. Siksi osallistumme Helsingissä pidettävään palkansaajien mielenilmaukseen Rautatientorilla 18.9., klo 11-14.

Jos sinä et hyväksy pakkoa, mielivaltaa ja sanelua, niin osallistu mielenilmaukseen. Vain yhdessä voimme toimia reilumman työelämän puolesta – ilman nollatuntisopimuksia.

Jaa Operaatio Vakiduunin julkaisema päivitys mielenilmauksesta Facebookissa ja Twitterissä, liitä mukaan #Vakiduuni ja #Stop: https://www.facebook.com/vakiduuni?fref=photo

Mielenilmauksen tapahtuman löydät: https://www.facebook.com/events/724641294332217/ Sivulta löytyy myös tietoa bussikuljetuksista Helsinkiin maakunnista, liäski voit tiedustella niitä SAK:n alueellisista toimipisteistä.

--> --> --> -->